lauantai 29. elokuuta 2009

6.melontapäivä

Vääksystä Lahteen


Lähtö 8.45 tyynen Kajaanselän yli kohti Hännyssaaren aukkoa, josta pilkisti Lahden suurmäki. Tunnin ylityksen jälkeen poikkesimme Hännyssaaren retkisatamaan pienelle aamiaiselle. Tuulikin ehti nousta kohtalaisena ja suoraan vastaisena. Siisti ranta, vessat ja kunnon grillikatos, mutta tasaista telttapaikkaa ei varmaan helpolla löydä. Poijussa oli yksi moottorivene, jonka asukkaat näyttivät heräilevän.

Jatkoimme Komonselän länsilaitaa kohti Lahtea kohtalaisessa vastatuulessa. Sää pilvistyi, sade näytti lähestyvän pikku hiljaa. Räpäkänmäen reunalla poikkesimme rantaan paikassa, jossa oli muutama laakeampi kajakista nousua helpottava kivi ja pari metriä hiekkaista rantaa. Matias löysi erilaisia sieniä ja keräsi pienen pussillisen kantarelleja seuraavan aterian lisukkeeksi.

Vaihdoimme länsilaidalta itälaidalle tuulisessa Siikasalmessa. Yhden jälkeen ohitimme Isosaaren ja päädyimme Selkäsaaren rantaan suojan puolelle. Sillä puolella oli vaatimaton nuotiopohja, vanha muovituoli ja sileät kalliot. Kiersimme saaren selänpuolelta. Itälaidalla mantereen puolella oli kaksi laituria, joista matalammalle nostimme kajakit suojaan aallokolta.

Selkäsaaressa oli retken upein laavu ja näköala suoraan Karjusaareen ja Lahden keskustaan. Söimme tonnikala-kanttarellipastaa, joimme kahvia, lepäilimme ja kulutimme aikaa. Tuuli, ja sadepilvet nousivat.

Kolmen jälkeen lähdimme viimeiselle etapille tiukkaan vastatuuleen Karjusaaren ja Mukkulan leirintäalueen ohi. Paikallisen melontaseuran kaksikkojoukkueet näyttivät harjoittelevan selällä perämoottoriveneen kannustaessa. Niemen sataman aallonmurtajan päässä vastaan tuli vesitaso, joka nousi edestäni vastatuuleen lyhyen lähtökiidon jälkeen.

Neljältä iltapäivällä kajakkien keulat leikkautuivat Teivaanmäen sataman rantahiekkaan Lokki-ravintolan vieressä. Kuusi päivää ja satakahdeksankymmenta kilometriä oli Päijänteen ja Vesijärven vettä melalla lapettu. Nostimme kajakit rantalaiturille, istuimme hetken, ja kokosimme tavarat kuljetuskuntoon.
Päivän saldo 26 km ja neljä ja puoli tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

melonta,kajakki,retki,retkeily,päijänne,vesijärvi,kelvenne,kärkistensalmi,sudensaari,lehtisen saaret,haukisaari,reval,melontaretki,vääksyn kanava,tervamäki,tehinselkä,tehi,ykskoivu