perjantai 28. elokuuta 2009

Jälkiviisautta

Kuukausi retken jälkeen

Melontaviikon sää oli paras mahdollinen. Yöllä ei ollut liian kylmä eikä päivä liian helteinen. Päivälämpötila lienee 22-26 astetta ja veden lämpö reilusti yli 20 astetta. Useimpina päivinä tuuli sopivan vähän, ja aallokko oli pääosin matalaa. Vasta retken viimeisenä päivän vastatuuli yltyi loppua kohden melko tiukaksi ja aallot teräviksi.

Ilman melontaliiviä ei pitäisi meloa koskaan. Käytimme liiviä pääosan matkasta. Ilman mentiin tyynellä tai lähes tyynellä, kun aurinko paistoi. Jos olisin ollut yksin, olisin pitänyt liivin koko ajan päällä. Meloimme korkeintaan parin kymmenen metrin etäisyydellä toisistamme.
Aukkopeitot olivat käytössä koko ajan. Minulla oli toisena peittona taskuin varustettu ns. kesäpeitto, joka piti melan roiskeet ulkona, mutta oli muuten ilmava ja tosipaikan tullen varmaan täysin hyödytön.

Kuljetin kameraa mukana vesitiiviissä sukelluspussissa. Pussi osoittautui käytössä hankalaksi. Suurimman osan ajasta kamera oli litran minigrip-pussissa kajakin kannella vyölaukussa. Siitäkin sen esille ottaminen oli hidasta. Moni kuva jäi ottamatta aaltojen tai muun huomiota vaatineen asian vuoksi. Vesitiivis kamera olisi mukava varuste.
Aikataulu oli sopiva. Tehinselän ylitys tarkoitti henkisesti sitä, että retki voi onnistua ja melottavissa suunnitellusti loppuun asti. Lehtisen saarista eteenpäin oltiin selvästi kotimatkalla. Jos tavoitteena olisi ollut pelkästään reipas melonta, retki olisi voitu vetää viidessä, jopa neljässä päivässä näillä keleillä. Mutta me olimme retkellä, emme tekemässä ennätystä.
Tehollinen melonta-aika jäi monena päivänä reiluun neljään tuntiin. Ohjelmaa riitti silti koko päiväksi. Aamutoimet telttaleirioloissa ovat yllättävän hitaita. Liikkeelle päästiin ehkä yhdeltätoista, jos heräsimme kahdeksalta. Taukoja pidimme tunnin tai kahden tunnin välein ja yleensä vähintään tunnin kerrallaan. Uimme aina kun se oli mahdollista. Ruokaa tai kahvia ei tehty termospulloon valmiiksi, vaan keitettiin joka kerta alusta asti uudelleen.

Melontavauhti oli leppoisa paitsi viimeisen päivän pari viimeistä kilometriä. Lauttauduimme tuon tuostakin tutkimaan karttaa ja sijaintiamme. Joitakin ylimääräisiä mutkia tuli valokuvatessa hyvän kuvakulman löytämiseksi. Ei kiirettä, ei aikataulua.

Piirsin alustavan reitin karttaan etukäteen. Viikko ennen retkeä tapasin sattumalta Kärkistensalmen laivalaiturissa meripelastusseuran miehiä, joiden kanssa kävin läpi reittisuunnitelmamme. Kyselin selkien ylityksestä, tuulista ja aallokosta sekä juomavedestä. Reitti toteutui vähän suunniteltua lyhyempänä. Hyvässä säässä ylitimme selät keskemmältä emmekä kierrelleet saarten suojissa.

Kelventeen alue oli hieno. Se ei sovellu reipasvauhtiseen melontaan, koska siellä on liian paljon liian houkuttelevia rantoja. Mutta viikonloppuretkelle se on ihanteellinen. Lahti Vääksy – välillä oli vähän asumattomia, rantautumiseen sopivia paikkoja. Vesijärven vesi on selkeästi sameampaa kuin Päijänteessä.

Viikko ennen retken alkua katselin Kärkistensalmen sillalta idän ja koillisen selkävesiä. Päijänne-purjehtijat täplittivät maisemaa. Mittakaava näytti suurelta ja kunnioitusta herättävältä. Mielessäni maisemaan sijoittamani kajakki näytti hyvin pieneltä ja lähes liikkumattomalta. Päijänteen selät näyttivät kartalta katsoen suurilta. Sisävesien aallokkoa moni pitää jyrkkyytensä takia vaikeampana kuin meren aallokkoa.

Kajakista käsin Kärkistensalmen silta oli matalampi ja väylä kapeampi. Päijänteen selät olivat paikoin leveitä ja pitkiä, mutta niitä saattoi ylittää melanveto kerrallaan kuin kotoista pientä Valkjärveä. Vasta-aallokkoon melottaessa rytmi säilyy hyvin, ja matka etenee kuin huomaamatta muutama aalto kerrallaan. Aaltojen keikutteluun tottuu yllättävän nopeasti ja oppii keikkumaan rennosti mukana. Mahdollinen kaatuminen ei ollut missään vaiheessa läheskään ensimmäinen mieleen nouseva ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

melonta,kajakki,retki,retkeily,päijänne,vesijärvi,kelvenne,kärkistensalmi,sudensaari,lehtisen saaret,haukisaari,reval,melontaretki,vääksyn kanava,tervamäki,tehinselkä,tehi,ykskoivu